Pelko siitä että hoitokierrokset loppuvat kesken.
Pelko siitä että saamme raskauden alulle mutta se viedään taas pois.
Pelko siitä ettei minusta koskaan tule äitiä, miehestä isää tai vanhemmistani isovanhempia.
Väsynyt yrittämään.
Väsynyt aloittamaan kaiken alusta.
Väsynyt pelkäämään. Suremaan.
Suren menetystä. Sit pientä nykeröä, nenää ja käsiä mitä jo ehdimme näkemään. Suru hyökyy aaltona päälle ja tukahduttaa, kunnes vetäytyy hetkeksi taaemmas. Sitten se taas vyöryy päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti