maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ovulaatio

Tänään on kiertopäivä 18 ja dpo 1.
Ovulaatio siis oli eilen.

Olen käyttänyt ovulaation löytämiseen ovulaatiotestejä.  Eniten olen tykännyt pregcheckin liuskatesteistä koska ne ovat kohtuu edullisia, helposti saatavissa isoista marketeista ja ainakin minulla toimineet luotettavasti.



Ennen keskenmenoa en käyttänyt ovulaation löytämiseen testejä, koska kierto oli suhteellisen säännöllinen, ovulaation ajankohta oli helppo ennustaa laskennallisesti, sekä ovulaation aiheuttamat muutokset kehossa oli helpommin havaittavissa. Tunsin ovulaatiokivut selkeästi ja myös valkovuodon koostumus muuttui huomattavasti juuri ennen ovulaatiota. Nyt kuitenkin oma keho on toiminut poikkeuksellisesti aina keskenmenosta saakka, joten pääsen paljon vähemmällä stressillä testaamalla hedelmällisimmän ajankohdan.

Tässä yrityskierrossa harmiksemme mieheni sai tulehduksen virtsateihin. Kirvely kun oli kova ja vauvanteko kohtuu tuskallista, emme tohtineet rasittaa miestäni kuin yhden kerran, kaksi päivää ennen ovulaatiota.

Tämän taulukon mukaan ajoitus kuitenkin voisi olla kohdallaan. Kovasti toivon että tämä yksi laukaus menisi maaliin. ;)

Piinapäivät alkakoon!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vehnänalkioöljy

Kirjoitan hieman netistä ja keskustelupalstoilta oppimaani infoa tuosta eilen saapuneesta vehnänalkioöljystä.

Vehnänalkioöljyn teho raskautumisen edistäjänä perustuu lukemani mukaan pitkälti e-vitamiiniin, (jota hedelmällisyys vitamiiniksikin tituleerataan) sekä sinkkiin, mitä kyseinen öljy sisältää netin mukaan runsaasti. Kuitenkaan purkin etiketissä ravintosisällössä ei ollut sinkistä mainintaa.

Vehnänalkioöljy on luonnon rikkain E-vitamiinien lähde. E-vitamiini on vahva antioksidantti, joka suojaa kehomme soluja ennenaikaiselta vanhenemiselta.
Lukemani mukaan naiset, joilla on taipumus saada keskenmenoja, kärsivät yleensä E-vitamiinin puutteesta. Vehnänalkioöljyn pitkäaikainen käyttö voi siis osaltaan ehkäistä keskenmenoja.

Sinkin taas sanotaan vaikuttavan sperman laatuun, mutta myös munarakkuloiden laatuun.

Tutkittua tietoa vehniksen ja hedelmällisyyden välillä en ole löytänyt,  mutta kotimaisilla ja ulkomaisilla keskustelufoorumeilla liputetaan tämän puolesta. Rohkaisevaa lukea monista kokemuksista, joissa pitkään lasta yrittäneet ovat raskautuneet pian aloitettuaan tämän "ihmerohdon".

Nämä vaikutukset jää nyt siis nähtäväksi, mutta hukkaan tuon öljyn nauttiminen? tuskin menee. Ihon ja hiusten pitäisi nyt ainakin kiittää, ja kolesteroli arvoihin hyvät omega-3 ja -6 rasvat vaikuttavat varmasti positiivisesti.

Tilasin siis Neo-E merkistä kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä. 200 ml maksoi kympin luokkaa ja annostus on 1 tl päivässä. Makukaan ei ole niin paha kuin odotin.

Joskohan kuukauden päästä pääsisin jo kertomaan edes jonkinmoisia omakohtaisia käyttäjäkokemuksia? Niitä odotellessa...

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

YK 8

Perjantaina ne taas alkoivat. Kuukautiset. On se vaan niin suuri pettymys joka kerta. Oikeastaan suurempi ja suurempi kerta kerran jälkeen. Nyt siis alkoi yrityskierto nro 8. Jotenkin sitä oli niin naivi, että uskoi raskauden alkavan pian siitä kun lupa on annettu.

Ensimmäistä kertaa yrityksen aikana tunsin pelkoa siitä että jos me ei oikeasti saadakkaan omaa lasta? Aika musertavia tunteita.





Nyt auta kuin pää nostaa pensaasta ja leuka rinnasta. Ei muuta kuin ovulaation odotteluun. Posti toi meille oikean ase arsenaalin hedelmällisyyden lisäämiseen!


Foolihappoa, vehnänalkioöljyä ja gelee royalea aloitamme syömään molemmat ja toi minisunin mama monivitaamiini onkin minulla ollut käytössä jo marraskuusta asti.

Nyt odottelemaan josko näillä olisi oloon ja hyvinvointiin muutenkin vaikutusta, ja suurimpana toiveena hyvän kiinnittymis alustan luominen pienelle kyytiläisille. ♥

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Taustaa

Perhe ja lapset ovat aina kuuluneet tärkeimpiin tavoitteisiin elämässäni. Mieheni kanssa olemme ajatelleet, että lapset ovat itsestään selvä osa tulevaisuuttamme.

Ajankohtaiseksi toive perheenlisäyksestä tuli pian häidemme jälkeen, maaliskuussa 2014.

Kymmenen vuotta yhteiseloa oli saanut seksielämämme hiljenemään ja pitkiäkin kuivia kausia oli välillä takana. Häiden jälkeen haave lapsesta toikin paineita ja itse "vauvanteko" ei onnistunutkaan samantien mutkitta. Ensimmäiset onnistuneet yrityskierrot alkoivat elokuussa.

Lokakuussa saimme raskaustestiin sen niin kaivatun toisen viivan. Olin niin onnellinen! Marraskuun puoliväliin saakka. Silloin raskausviikoilla ~5+6 alkoi verenvuoto ja seuraavana  päivänä keskenmeno todettiin ultralla. Sain lääkkeellisen tyhjennyksen avuksi kohdun tyhjentymiseen, gynekologin sanoin sikiöjätteestä. Minulle se ei ollut jätettä. Minun vauva, jota rakastin ensi sekunneissa lähtien.

Keskenmenon jälkeen yritykseen olen ottanut mukaan ovulaatiotestit. Vähentää tapauksessani huomattavasti stressiä, tietää ainakin ajoittaneensa seksin oikeille päiville. Ajoitettu seksi, se romantiikan perikuva. 

Näistä lähtökohdista olemme aloittaneet tämän, jo tässä vaiheessa raskaalta tuntuvan tien. Toivottavasti matkan päässä odottaa se paras palkinto. Oma rakas lapsi. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Alku

Tämä blogi kertoo kauneimmista toiveestamme, että kahdesta tulisi kolme. ♥