sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Puolivälissä

Yli raskauden puolivälin on aika jo hurahtanut. Kovin hitaan ja epävarman alkuraskauden jälkeen aika on mennyt siivillä.

Normaalien seulonta ultraäänien lisäksi kun on ollut myös riskiraskaus seuranta, olemme päässeet kurkkaamaan pienokaisen kuulumisia tiheään tahtiin. Viimeisimmäksi oli toissapäivänä rakenneultra, joka olikin jo viides kerta.
Rakenneultrassa saimme hyviä uutisia, mutta myös pientä varjoa onnen reunoille. Vauvan suolistossa näkyi ylimääräistä nestekertymää, jota nyt kontrolloidaan vielä kahden viikon kuluttua. Mahdollinen suolen tukkeuma muuttaisi synnytyspaikkamme lähimpään yliopistosairaalaan, koska vaiva vaatisi vauvan välitöntä leikkaushoitoa.
Lapsettomuuden, keskenmenojen ja riskiraskausden taustoittamalla tiellä, tuntuu jo epäreilulta, eikö välillä jo voisi asiat mennä ilman ylimääräistä huolta ja murhetta? Mutta elämä on otettava vastaan siten miten se meille annetaan ja rauhallisesti nyt vain odotella tulevaa.

Tällähetkellä kaikki on kuitenkin hyvin. Vauva kasvaa ja vahvistuu, liikkeetkin jo tuntuu. Äidin keho on liitoskipujen kourissa, mutta ikävimmätkin kivut jaksaa kantaa kun palkinto on niin suuri.