perjantai 30. lokakuuta 2015

Ikävä

Pyhäinpäivän aattona, vuosi sitten, kannoin kohdussani pientä vauvan alkua, suurta rakkautta.

Minulla on ikävä sitä todellista onnea, hykertelevää intoa ja salaperäisyyttä. Tulevaisuuden suunnitelmia ja helliä tuutulaulujen sulosävelmiä.

Tuo pieni olisi pian 7kk ikäinen. Joko kääntyisit vatsallesi? Mitä taitoja olisit oppinut?

Huomenna pyhäinpäivänä sytytän kynttilän. Haluan muistella sitä lyhyttä aikaa, elämäni onnellisinta.

"Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan? Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan? Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan? Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan? Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä"

tiistai 27. lokakuuta 2015

Lapsettoman ystävänä

Millaista on olla lapsettoman ystävä?

Minä olen kertonut ystävilleni ja läheisille ihmisille ylipäätään keskenmenosta ja lapsettomuudesta avoimesti. Yhtä monta erilaista reaktiota ja kohtaamista olen saanut kokea, kun on niitä ihmisiä joille olen tämän asian jakanut.

Toiset välttelee aihetta täysin, jopa olleet todella selkeästi vaivaantuneita. Toiset olleet kiinnostuneita, aidosti tukena. Joku vähätellyt, koska "onhan meillä aikaa." Monet antaa tilaa, mutta kuuntelee jos itse ottaa puheeksi.

Ystävät ovat varmasti varuillaan ja jännittyneenä miten paljon ja mitä aiheeseen liittyvää uskaltaa sanoa. Itse olen sanonut, että jos ystävä kysyy, ei se haittaa. Se tuntuu siltä että välittää. Tärkeintä on kuunnella. Lapseton harvoin kaipaa neuvomista. Jos ei tiedä mitä sanoisi, sano se. Aina ystävänkään ei tarvi olla puhumassa vaikeista asioista, tärkeä on myös se ihminen joka osaa piristää ja viedä ajatukset pois elämän aallonpohjista.

Yksi parhaimmista ystävistäni odottaa kevätvauvaa. Hän kertoi että jännitti sitä ettei minulle tule tunne että hän vain puhuu raskaudestaan, mutta kuitenkin niin ettei jätä minua täysin odotuksen ulkopuolelle. Tuntui niin lämpimältä, että joku todella jaksoi ajatella hienovaraisesti minun tunteita.
Minuakin jännitti. Pelkäsin että annan varautuneen tai katkeran kuvan, vaikka aidosti haluan kuulla myös ne raskaus kuulumiset, vaikka ne kuristaakin kurkussa.

Kliseisesti sanottu, mutta tässä kyllä huomaa kuka oikeasti välittää ja on aito ystävä myös vastamäessä ja ajanjaksolla, jolloin itse ei  aina jaksa olla niin sosiaalinen ja hyvä ystävä.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Oksennus

Tähän tulee kunnon pahan olon oksennus. Tämä olo vaan kun ei oksentamalla parane.

Tein tänään dpo 14 taas negatiivisen raskaustestin. Tänään ei ole edes itkettänyt, ihan kamala väsymys ja oikeasti ihan fyysinen huono-olo.

Aika tasan vuosi sitten tein plussatestin. Alkaa näyttää siltä, että keskenmenon vuosipäivänä en edelleenkään ole raskaana. Vituttaa. Surettaa. Ahdistaa.

Välillä ahdistaa myös se, että meillä lapsettomuus on vielä ihan alussa, kaiken masennuksen keskellä koen myös syyllisyyttä, koska eihän meidän tilanne ole pahakaan. Onko minulla vielä oikeutta olla näin loppu, onko minulla mitään oikeutta tai aihetta valittaa.

Valitan silti, koska tämä elämä ja tämä suo missä me tarvotaan on suoraan sanottuna ihan paskaa. Ja entistä paskempaa voi olla luvassa.

Tänään ei paljoa valo pilkahtele.