Olen aina ollut luonteeltani suorasukainen ja tempperamenttinen. Muistutan paljon omaa isääni joka ärtyy helposti ja se näkyy ja kuuluu.
Lapsettomuuden myötä oma mieliala on raskaampi, hoitojen fyysinen ja etenkin psyykkinen kuormitus väsyttää. Tämä laskee ärsytys kynnystä entisestään. Tuntuu että olen kokoajan niin herkillä ja kiukkuinen kuin ampiainen. Olen huomannut että ärtymystä aiheuttaa kokoajan pienemmät asiat, sekä sitä on kokoajan vaikeampi ja vaikeampi peittää.
Kiusallisinta tämä on tietenkin töissä, asiakaspalvelussa.
Harmittaa myös ystävien puolesta. Tiedän ja tunnistan että en varmasti ole tässä elämänvaiheessa mukavaa seuraa. Työssäkäyvillä ja perheellisillä ihmisillä vapaa aika on niin kortilla ja ystäviä ehtii nähdä niin harvoin, että aivan harmittaa tuhlata heidän arvokasta aikaansa ankeaan ja äreään seuraan. Ystäviin ei myöskään ole oman uupumuksen keskellä jaksanut pitää oma-aloitteisesti yhteyttä. Toisaalta en aina edes halua tavata ystäviäni jotten käytökselläni karkota heitä, mutta samalla etäännytän heidät omalla epäsosiaalisuudellani. Dilemma.
Uskon että hyvät ystävät ymmärtävät ja pysyvät elämässä vaikeinakin aikoina ja odottavat että rämmin tämän elämänvaiheen ja hormonihoitojen aiheuttamien mielialavaihteluiden ohi. Mutta pelkään myös että kaikki tämä on muuttanut minua pysyvästi. Äreä ja katkera, onko se minun tulevaisuuteni näkymä?
Kuulostaa ihan sairaan tutulta! Ärsyttää ja harmittaa. Oon kans kateellinen muille, myönnän suoraan, vit***aa nähdä kun kaikki muut saavat lapsia kuin se olisi maailman luonnollisin asia mitä vain täytyy ensin päättää. Harmittaa että tuntuu siltä. Olisipa elämä erilaista jos EI oltaisi kamppailtu tämän asian kanssa jo neljä vuotta. Harmittaa itkeä ystäville epäonnistuneita IVFiä, ymmärrän että se on heille rankkaa kuunneltavaa vuodesta toiseen, mutta vaikea valehdella kun kysyvät miten menee... Harmittaa olla töissä ja ajatella että ei vois vähempää kiinnostaa työelämä ja työ kun kaikista tärkein olisi saada se perhe... Tuntuu että olen vain ärsyyntynyt, vihainen, kateellinen, surullinen, ärsyttävä tapaus. Ja mitä jos ei koskaan saada lapsia, jäänkö tällaiseksi??? Kuinka pelottavaa. Tsemppiä IVFään, toivottavasti teidän ei tarvitse monta tehdä!:) -E
VastaaPoistaKiitos kommentistasi.
PoistaTuo onkin suurin pelko. Jos ei koskaan saada lapsia, räjähtääkö katkeruuden määrä? Saako asiaa käsiteltyä vai jääkö viha ja suru päälle.
Voimia ja tsemppiä myös sinulle! Neljä vuotta lapsettomuutta ja epäonnistuneita hoitoja ei toivoisi kenellekkään. Onnea tulevaan!