Keskiviikkona tulee tasan vuosi siitä kun aloitin kirjoittamaan raskauden yritystaipaleemme vaiheita ylös tähän blogiin.
Vuosi sitten kuvittelin että tämä olisi kasvanut vauvan yrityksestä kertovasta blogista odotusblogiksi, ei lapsettomuusblogiksi.
Lueskelen alkupään tekstejä haikeana, niissä on vielä joka kuukautista toivoa, intoa ja jännitystä. Toisaalta joka kierto suurien toiveiden jälkeen korkealta alas putoaminen oli todella rankkaa henkisesti. Nyt kun toivo luomuplussasta on täysin hiipunut, ei kuukautiset ja negatiiviset testit tunnu enää miltään. Olen hyväksynyt että tarvitsemme lapsettomuushoitoja. Mutta kumpi lopulta on pitkällä tähtäimellä raastavampaa ja vaikuttaa enemmän muuhun elämään? Kahden viikon sykleissä eläminen; innokas jännitys ja suuri pettymys vai jatkuva alakuloisuus ja toivottomuus?
Nyt kuitenkin jo ensikierrosta alkavat inseminaatiot antavat uutta jaksamista yritykseen. Vieläkään usko onnistumiseen näillä hoidoilla ei ole korkealla, mutta mikäli keinohedelmöityksellä ei toivottua tulosta saada, on ivf askeleen lähempänä ja siihen hoitomuotoon minulla on vahva luotto! Tällähetkellä olo on ihmeen varma siitä, että me saadaan lapsi, tavalla tai toisella!
Toivon että vuoden kuluttua blogin syntymäpäivänä jo elettäisiin odotusaikaa tai jopa kiireistä vauva-arkea. Todella toivon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti