sunnuntai 13. syyskuuta 2015

lugesteron

Nyt alkaa olla ensimmäinen yrityskierto lugesteronin avulla taputeltu. Toivottua tulosta ei tässäkään kierrossa ollut, mutta kaiken tämänhetkisen lohduttomuuden keskelläkin näen edistystä tapahtuneen.

Ovulaation bongailuun käytin clearblue digitestiä, ja tykkäsin! Ihanan selkeää. Näitä aion hinnasta huolimatta investoida jatkossakin.
Aloitin lugesteronin käytön kaksi päivää ovulaation jälkeen. Heti muutaman päivän päästä alkoi vatsan turvotus ja rintojen arkuus. Rinnat todella kipeytyivät ja olivat melkoisen turpeat noin viikon käytön jälkeen. Muita oireita ei oikeastaan ilmaantunut ja nämäkin pikkuhiljaa helpottui kierron loppua kohden. Lääke määrättiin loppukiertoa tukemaan, ehkäisemään kuukautisia edeltävää tiputteluvuotoa ja se on toiminut! Tiputtelua ei ole ollut ollenkaan, kun edellisessäkin luomukierrossa se alkoi jo viikko ennen kunnon kuukautisvuotoa. Lopetin tämän kuurin jo tänään Dpo 13 vaikka ohjeena oli käyttää kaksi viikkoa, koska tein negatiivisen raskaustestin, enkä halua pitkittää kiertoa.

Oikeastaan tein kaksi raskaustestiä. Ja hain molemmat useaan otteeseen roskiksesta, jotta pääsisin tuijottamaan selkeää puhdasta yhtä viivaa tikussa, toivoen että jos kuitenkin siihen toinenkin viiva ilmestyisi. Tämä kuvastaa sitä epätoivoa mitä koen tällähetkellä. Olo on käsittämättömän lohduton vaikka järjellä ajatellessa tietää että jo tuo lääkkeen antama edistys valottaa jo tunnelin päätä.

Kun vain tietäisi varmasti, että tämä yritys ja odotus palkitaan. Silloin jaksaisi paremmin tätä pettymystä ja epäonnistumisen tunnetta kuukaudesta toiseen. Kumpa vain tietäisi kauanko vielä täytyy jaksaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti