Itkut

"Onni on päätöksestä kii, täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu.
Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan niin että masentuu.

Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän,
miten reipas tänään oon.
Hymy huulilla työni mä teen.
Ja sinä täysin sokee oot
sille kuinka mä suistunut oon - pimeyteen..."

Hui kuinka kylmät väreet Johanna Kurkelan ääni saa aikaan. Uusimmalta Ingrid levyltä nimikkokappale osuu kyllä sanoituksillaan suoraan sydämeen!

Tämän kierron alku on ollut taas täynnä kyyneliä.
Monetkohan itkut olen tämän 14kk aikana itkenyt yksin kotona, pimeässä lenkittäessä koiraa tai suihkun veden kohinan alla? Päivisin jaksaa olla niin reipas ja hymyilevä, mutta kotona kulissit romahtaa ja kaiho ottaa vallan.

"...Eikö niin, täytyy selviytyy, ei saa pysähtyy. Tää oli minun syy.
Kaikki muutkin kantaa taakkojaan,
nyt mun pitää vaan kuoreni kovettaa.

Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän, 
miten reipas tänään oon.
Hymy huulilla työni mä teen.
Ja sinä täysin sokee oot,
sille miten uupunut oon..."

Kuinka usein lapsettomuutta kokevat saavat kohdata tilanteen,  jossa surua ja epätoivoa vähätellään.
´Älä ajattele sitä liikaa``Älä  stressaa`'Ehkä sitä ei ole takoitettu`jne. varmasti hyväntahtoiseksi tarkoitetut kommentit uppoaa nahan alle, saa tuntemaan itsensä entistä syyllisemmäksi ja epäonnistuneemmaksi. Ihmisillä jotka eivät ole kokeneet lapsettomuutta, on ymmärrettävästikkin mahdoton samaistua tilanteeseen. Miten mahdoton neuvo on ottaa etäisyyttä, kun lapsettomuuden tuska ja epätoivo on kokoajan läsnä. Lapsettomuus on minun jokapäiväistä arkeani ja elämääni.

"...Pystyn nauramaan, pystyn valon tuomaan,
vaikken oikeesti henkeä saa.
Mä kyllä reipas tänään oon
vaikka melkein luovutan jo..."