keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kohti ivf hoitoja

Kesätauko, syystauko, talvikin siinä melkein meni. Viimeinen inseminaatio tehtiin lokakuussa ja tulos oli negatiivinen.

Tällä viikolla kävimme ivf ensikäynnillä.
Käynti olikin yllättävän pitkä kun lyhyiden tutkimusten lisäksi perusteellisesti käytiin läpi tulevat hoidot ja opetettiin pistämään.
Yllätyin miten hankalalta itsensä pistäminen tuntui ja jännityksellä odotan miten ensimmäiset oikeat lääkkeen laitoit sujuu.

Ultralla tutkiessa lääkäri ei saanut kohdun vasemmalle kallellaan olevan asennon vuoksi näkymään kohtua kokonaisuudessaan ja jäi mahdollisuus, että kohdussa olisi rakennepoikkeama. Kohtu voi mahdollisesti olla yksisarvinen. Tästä ei kuulema kuitenkaan kannata huolestua, se vaan täytyy pitää mielessä. Tarkempi kohduntutkimus onnistuisi 3D ultralla ja tänään yritinkin soittaa naistenrautienpolille ja kysyä olisiko mahdollista tähän päästä. Jätin soittopyynnön, toivottavasti pian soittelevat. Hieman ihmetyttää kun olen ollut ultrattavana ja tutkittavana viimeisen vuoden aikana lukemattomia kertoja kolmen eri lääkärin toimesta, miten tällainen on voinut jäädä huomaamatta?

Vuoden vaihteessa aloitamme joka tapauksessa ensimäisen ivf hoitomme.
Lääkkeinä minulla on Puregon, orgalutran, pregnyl tai gonapeptyl ja lugesteron.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti