perjantai 8. kesäkuuta 2018

Etappi kerrallaan eteenpäin

22.päivä sairaalassa.
Kolme viikkkoa takana, puolitoista viikkoa edessä. Tai silloin maaginen rv 32 täyttyy.
Maaginen siksi, että sillä viikolla saa kotikaupungissammekin jo synnyttää ja todennäköisesti saan silloin siirtyä jatkamaan lepohoitoa lähemmäs kotia.

Osastolla oleilu on sujunut alun shokin ja sopeutumisen jälkeen ihan mukavasti. Kohdunkaulan tilanne on pysynyt kohtuullisen tasaisena, vaikkakin lyhyenä n. 1cm lukemissa. Myös pessaari tukea kohdunkaulalle on kokeiltu kotiutumis toiveissa, mutta siitä ei valitettavasti ole ollut toivottua apua. Osastolla ollessa tilanne on kuitenkin pysynyt sen verran rauhallisena, että wc -ja suihkulupien lisäksi olen saanut liikuskella pari päivää myös huoneen ulkopuolella ja se onkin ollut virkistävää.

Vauvan vointi on ollut hyvää. Pieni on kasvanut tasaisesti keskikäyrällä ja painoa on kertynyt arviolta jo puolentoista kilon luokkaa. Jokainen päivä ja viikko masuaikaa on pienokaiselle tärkeää, mutta nyt uusilla kymmenyksillä, aletaan onneksi olla jo kuitenkin aika hyvillä vesillä. Keskolan hoitajan käydessä esittelemässä heidän toimintaansa, mielikin rauhottui hieman. Vielä kun vauva kääntyisi pois pyllytarjonnasta, jotta alatiesynnytyskin olisi mahdollista, alkaisi olla jo paljon huojentuntuneempi olo. Mutta kuten muutenkin, myös tässä synnytystapa asiassa täytyy mennä vauvan turvallisuus omien toiveiden edellä.

Täällä me ollaan turvassa ja hyvissä käsissä. Lyhyitä etappeja eteenpäin tavoitellen, pian se aika kuluu.

2 kommenttia: