torstai 10. joulukuuta 2015

Jatkosuunnitelmia

Tänään oli aika naistentautien poliklinikalle. Aika olikin lapsettomuushoitajalle, jonka kanssa suunniteltiin tulevaa ja käytiin läpi meidän yritys- ja hoitohistoriaa.

Kävimme läpi erilaiset lapsettomuushoito vaihtoehdot; mitä on mahdollista tehdä kotikaupungissa ja mitkä hoidot toteutetaan lähimmässä yliopistollisessa sairaalassa.
Hoitaja oman kokemukseensa perustuen arveli, kuten myös yksityinen gynekologi aiemmin, että meidän kohdalla pelkkä ovulaation induktio ei ole kannattava hoitomuoto, vaan kannattaa lähteä kulkemaan hoitopolkua inseminaatiosta tai jopa suoraan ivf:stä.

Helmikuulle saimme seuraavan poliajan, ja se on lääkärille. Mikäli kierto on säännöllinen ja menee yksiin suunnitelmien mukaan, tehdään lääkärikäynnillä aukiolotutkimus. Sitä ennen otetaan verikokeita; lakisääteiset Hiv ja hepatiitti, sekä muita sukupuolitauti testejä ja prolaktiini. Lääkärin kanssa sitten vielä keskustellaan ja päätetään että mitä hoitomuotoa lähdetään kokeilemaan.

Tämän kierron inhottaviin välivuotoihin tai lugesteron annostukseen hoitaja ei osannut ottaa kantaa, vaan aikoi vielä konsultoida lääkäriä ja laittaa sitten kantapalveluun viestiä.

Tässä meillä on nyt reilu kaksi kuukautta aikaa keskenään puntaroida vaihtoehtoja. Ja lukea lehtisiä mitä saatiin käynniltä kotiläksyksi. Tosi positiivinen kokemus oli tämä käynti ja nyt saa jäädä hyvin mielin nauttimaan joulun ajasta, sekä odottamaan kevättä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti